Istun lentokentän loungessa. Kun puhelimeni akku on loppumassa, mietin, kuinka pitkälle olen oikeasti päässyt. Minulle koko matka on ollut yhden asian ympärillä, eli "Älä katso taaksepäin, älä katso alas, jatka vain liikkumista" Isäni kuolemasta on kulunut viisi vuotta. Ensimmäiset kolme vuotta se ei iskenyt minuun, koska olin yliopistossa nauttimassa elämästä ja kaikesta, mutta kun opiskeluelämä päättyi, sain todellisuustarkistuksen, miten tämä maailma toimii. Silloin tajusin, että minun täytyy suhtautua tähän täysin vakavasti. Ei enää tekosyitä toimi Olen vielä oppimassa, vielä selvittämässä asioita. Mutta viimeiset kaksi vuotta olen saavuttanut tason, johon en henkilökohtaisesti uskonut koskaan pääseväni. Kun katson ympärilleni, näen saman kuvion kaikkialla. Jotkut ympärilläni pärjäävät, jotkut eivät. Olin täsmälleen samassa tilanteessa kuin ennen. Erona on, että päätin jatkaa, kun se kävi vaikeaksi. Mitä olen tähän mennessä oppinut menestyksestä👇 1. Useimmat ihmiset käyttävät kaiken energiansa ongelmiin reagoimiseen, sammuttaen ympärillä olevia tulipaloja 2.. Ne, jotka voittavat, käsittelevät kaaosta ja silti etenevät 3. Edistyminen ei tarkoita sitä, ettei koskaan kamppailisi. Kyse on siitä, mitä teet, kun kaikki hajoaa eikä kukaan katso 4. Myöhäisillan hetket, jolloin olet yksin, uupunut ja miettit, onko se sen arvoista. Siinä se on päätetty 5. Kun pimeys laskeutuu ja paine kasvaa, muista, mitä olet selvinnyt päästäksesi tähän Kun vuosi 2025 lähestyy loppuaan, muista, ettet kaadu, vaan nouset. Ja kun teet niin, katsot taaksepäin ja ymmärrät, että jokainen kamppailu rakensi sinua tätä varten. Jatka liikkumista. Loput seuraavat perässä.