En näe itseäni Bryan Johnsonina, vaan 68 biljoonan solun kokoelmana. Yli puolet näistä soluista (38 biljoonaa) on vieraita bakteereja. Avaruusolentoja, joita isännöin.  Minusta on myös erilaisia versioita. On versio minusta, joka tuntee olonsa energiseksi ja elinvoimaiseksi aamuisin; klo 19 on toinen Bryan, joka on päivän kulunut pois. On isäversio minusta ja niin edelleen. Jokaisella näistä Bryaneista on oma fysiologinen kokoonpanonsa. Aivoni yrittävät silottaa näitä eroja ja ristiriitoja ja yhdistää ne yhdeksi identiteetiksi, mutta data kertoo toisen tarinan. Olen viime vuosina yrittänyt hahmottaa jokaista versiota itsestäni. Ei ole yllättävää, että olen huomannut, että data voi selittää subjektiivisia mielen- ja tunnetilojani. Selittäen, miksi tunnen oloni eläväksi, väsyneeksi tai rakastuneeksi.  Kaikella on biokemiallisia tunnusmerkkejä. Tiedämme tämän, mutta sen näkeminen saa sen vaikuttamaan eri tavalla. Itseni mittaaminen ja näiden nousevien tilojen näkeminen reaaliajassa on saanut minut ajattelemaan erityisesti niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat tietoiseen kokemukseeni. Olen käytännössä oma panokseni. Esimerkiksi uni, ravitsemus, liikunta, ympäristö, stressi, biomarkkerit ja ihmissuhteet. Suunnittelemalla näitä huolellisesti olen pystynyt luomaan enemmän ennustettavuutta ja kontrollia tietoiseen olemassaoloon. Missä aiemmin tuntui vähän satunnaiselta tai siltä, että minua painostettiin vaikutuspiirieni ulkopuolisten voimien toimesta, niin suuri osa elämänkokemuksestani tuntuu nyt algoritmimaiselta. Vaikka se saattaa kuulostaa joistakin dystooppiselta, minusta se tuntuu vapauttavalta ja voimaannuttavalta.