niin kyllästynyt tällaiseen tarinaan järkyttynyt siitä, että amerikkalaiset muokkaavat CDMX-ruokaa, mutta sitten vain pakkomielle Condesasta ja Romanista. Syyllistynyt hyvin amerikkalaiskeskeiseen asenteeseen, jota artikkeli näyttää kritisoivan. Maizajo on mahtava. Eikö NYT:n ruokakriitikon pitäisi kamppailla tämän taustalla olevan todellisuuden kanssa eikä vain sivuuttaa laatua, koska se maksaa enemmän kuin tacokoju? Eikö NYT:n ruokakriitikon pitäisi myös olla ylpeä NYC:n ruoasta ja ajatella, että voisi olla hyvä asia, että hyvän meksikolaisen ruoan ja loistavien newyorkilaisten kokkien välillä on vuorovaikutusta???? ja lol miten Masala y Maiz kiemurtelee tiensä ulos tästä kertomuksesta