Minua siunataan/kirotaan erinomaisilla muistoilla, jotka ulottuvat ajalta ennen kuin täytin kaksi, ja minusta on vain outoa, että olen nyt mukana samassa käsikirjoitetussa keskustelussa lasteni opettajien kanssa kuin vanhempani olivat minun kanssani 30+ vuotta sitten, koskien ideologista kieltäytymistä lajitella lapsia dynaamisesti oppimistyylin ja nopeuden mukaan. Onneksi pystyin hyötymään julkisesti rahoitetusta australialaisesta lahjakkuusohjelmasta. Valitettavasti uskomattomasta menestyksestään huolimatta tai ehkä sen vuoksi ohjelma on sittemmin suljettu. Miksi? Koska koulutusjärjestelmien uskomattoman kestävä paljastettu mieltymys on, että on tärkeämpää ylläpitää kohteliasta fiktiota, että kuka tahansa riittävän motivoitunut opiskelija voi tulla aivokirurgiksi, kuin että yhteiskunta todella tuottaa aivokirurgeja. Koulu palvelee monia tärkeitä tarkoituksia yhteiskunnassa, mutta seuraavan sukupolven vaurautta lisäävät ylivoimaisesti tämän sukupolven äärimmäisten poikkeavien saavutukset. Jos haluamme lastemme nauttivan paremmasta elämästä, meidän on huolehdittava kaikkien oppilaidemme tarpeista, ei vain useimpien heistä.